|
Kurinpitäjät |
|||
|
|
|
|
|
|
Marte |
Joni |
Elina |
Pete |
|
Oinonen |
Wirama |
Karri |
Lahti-Nuuttila |
|
Basso |
Rummut |
Vokaalit |
Kitara, taustalaulu |
|
Biografia |
|
|
Kurinpitolautakunta sai alkunsa elokuussa 2005, kun Laupias Tuoni –yhtye lopetti toimintansa. Tuonen kitaristi P. Lahti-Nuuttila, basisti M. Oinonen ja kosketinsoittaja T. Mennola sekä juuri yhtyeeseen liittynyt rumpali J. Wirama päättivät jatkaa soittamista yhdessä uudella nimellä. Samalla päätettiin myös, että musiikillista linjaa viedään rankempaan suuntaan ja uudeksi laulajaksi haetaan ensisijaisesti miespuolista henkilöä. Laulajan haku aloitettiin netti-ilmoituksilla välittömästi. Vastauksia tuli, mutta sopivaa laulajaa ei löytynyt. Lopulta J. Wirama otti yhteyttä vanhaan ystäväänsä ja ex-bändikaveriinsa V. Norraan ja pyysi häntä koelauluun. V. Norra otti kutsun vastaan ja liittyi bändiin syyskuussa. Seuraavassa kuussa bändin nimeksi valittiin Kurinpitolautakunta. Loppuvuosi 2005 ja alkuvuosi 2006 menivät treenatessa ja biisejä tehdessä. Huhtikuussa 2006, juuri kun bändi oli ehtinyt aloittaa ensimmäisen demon äänitykset, V. Norra ilmoitti eroavansa bändistä. Alkoi uuden laulajan etsintä…. Ilmoituksia pistettiin taas nettiin, mutta tälläkään kertaa sitä kautta ei sopivaa laulajaa löytynyt. Orkesterin lähipiirin tuttavan kautta saatiin lopulta kesäkuussa parinkin potentiaalisen laulajakandidaatin yhteystiedot ja näistä toinen jopa saatiin loppukesästä treenikämpälle koelaulatettavaksi. Hän oli E. von Koskull, joka liittyi bändiin syyskuussa. Kun kokoonpano oli saatu kuntoon, alkoi jälleen aktiivisempi treenaus ja biisinteko. Helmikuussa 2007 bändi teki ensimmäisen keikkansa yksityistilaisuudessa Ravintolalaiva Wäiskissä . Ensimmäinen varsinainen julkinen esiintyminen tapahtui Ravintola Rodeossa Vantaalla huhtikuussa 2007. Viime vuoden huhtikuussa aloitettua demon tekoa jatkettiin jälleen keväällä ja ensimmäinen demobiisi (raakamiksaus) julkaistiin yhtyeen Myspace-sivulla kesäkuussa. Vuoden 2007 aikana bändi soitti vielä keikat Factoryssa, Pub Hertaksessa ja Ravintola Kantiksessa ja alkuvuonna 2008 Night Life Rock Helsingissä, Hard Rock Housessa, Ravintola Kantiksessa ja Helsingin Rocktownissa. Yhtyeen toinen kokoonpanomuutos
koettiin kesäkuussa 2008, kun kosketinsoittaja T. Mennolan ja yhtyeen tiet
erosivat. Nelimiehinen Kurinpitolautakunta teki keikkadebyyttinsä 31.10.2008
Haagan kievarissa. Marraskuussa yhtye meni
äänittämään ensimmäistä studiodemoaan Ammattikoulu Arcadan studioon äänittäjä
Mikael Grönroosin kanssa. Kahden viikonlopun aikana äänitettiin viisi
kappaletta, joiden raakaversiot ovat kuunneltavissa yhtyeen Myspace-sivulla. Valitettavasti rumpali J. Wirama oli studioviikonloppuina
sairaana, joten hän ei valitettavasti kyennyt osallistumaan äänityksiin
tuolloin. Tästä syystä näissä versioissa on vielä konerummut. Huhtikuussa 2009 oli jälleen edessä kokoonpanomuutos, kun laulaja E. von Koskull ilmoitti eroavansa bändistä. Hänen tilalleen Kurinpitolautakunnan uudeksi laulajaksi kiinnitettiin elokuussa E. Karri. |
|
|
|
|
|
|
|